SVL Group Keuruun vuorovastaavaksi noussut Eetu Vuorenmaa nauttii haasteista.
Keuruun toimipisteen laserleikkaaja ja vuorovastaava Eetu Vuorenmaa on kasvanut SVL Groupin riveihin opiskeluajoista asti.
Ennen valmistumistaan koneistajaksi Mäntän seudun koulutuskeskuksesta vuonna 2015, Keuruulta kotoisin oleva mies oli ottanut tuntumaa Suomen Vesileikkaukseen jo työharjoitteluiden ja kesätöiden myötä.
”Kuljin kouluun Mänttään bussilla kolmekymmentä kilometriä suuntaansa. Olikin mukavaa, että ensin harjoittelupaikka ja sitten vakituinen työpaikka löytyivät tästä kotikunnasta.”
Eetu voisi kuvitella asuvansa monessa muussakin paikassa, mutta Keuruu on hänelle juuri sopivan kokokoinen.
”Täällä ihmiset tuntevat toisensa, mikä luo mukavaa yhteishenkeä.”
Työtä riittää
Sama hyvä henki jatkuu työpaikalla SVL Groupin Keuruun toimipisteessä.
”Kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa ja yhteishenki on vahva. Aamulla on mukavaa tulla töihin.”
Eetun ammatinvalinta ratkesi, kun mies oivalsi, että metallialalla riittää osaajille töitä. Eetu kokee bonuksena myös sen, että yrityksenä SVL Group pystyy tarjoamaan kasvun paikkoja.
”Olen ylentynyt leikkaajasta vuorovastaavaksi. Uusi rooli on tuonut työpäiviin uudenlaisia asioita ja mielekkyyttä. Pidän haasteista ja siitä, että täällä on hyvät mahdollisuudet myös edetä.”
Metallihommia metallimusiikin tahtiin
Vapaa-ajalla Eetu käy luistelemassa ja pelaamassa jääkiekkoa, kesällä lentää frisbee.
”Suosikkijoukkue on luonnollisesti oman kotikylän KeuPa HT.”
Harrastuksiin kuuluu myös musiikin kuuntelu.
”Työpaikan kuulokkeissa on suoratoistoyhteys, joten musiikkia tulee kuunneltua päivän mittaan paljon. Metallihommiin sopii metallimusiikki.”
Eetun työpäivät täyttyvät materiaalin hakemisesta, ohjelmoinnista, laaduntarkastuksesta ja laserleikkaamisesta. Työ tehdään viiden hengen leikkaustiimissä, jota Eetu johtaa.
”Hommat tulevat selkärangasta. Ongelmat ratkaistaan yhdessä tiimikavereiden kanssa. Vaikka kaikilla on omat työpisteet ja työt hoidettavanaan, aina ehtii auttaa kaveriakin. Yhdessä tekemällä työt onnistuvat.”