Metallilevyn leikkaaminen laserilla on tuttua toimintaa jo useiden vuosikymmenten takaa, mutta putkilaserleikkaus alkoi yleistyä Suomessa kunnolla vasta runsaat 10 vuotta sitten. SVL Group oli kehityksen kärkijoukoissa mukana ja aloitti putkilaserilla leikkaamisen jo 2007. Nykyään SVL Groupin putkilaserleikkaus on keskitetty Joutsaan, joka palvelee toiminnossa myös kaikkia muita yhtiöryhmän yksikköjä ja niiden asiakkaita.
”Käytössämme on kaksi konetta”, kertoo Juha Järvinen, joka vastaa putkilasertoiminnan myynnistä Joutsan toimipisteessä. ”Pieni on kaksi vuotta vanha kuitulaser. Iso on hiilidioksidilaser, jolla olemme leikanneet kymmenkunta vuotta.”
Hiilidioksidilaserissa laservalo synnytetään resonaattorissa kaasuympäristössä, josta valonsäde johdetaan leikkauspäähän useiden peilien kautta. Kuitulaser taas käyttää optista kuitua lasersäteen tuottamiseen. Mutta itse leikkaaminen ja leikkuujälki on lopulta samanlaista. Molemmissa koneissa on omat etunsa, ja kulloinenkin valinta tehdäänkin aina kokonaisuuden ja asiakastarpeen mukaan.
Koneet erilaisiin tarpeisiin
”Kuitulaser edustaa uudempaa tekniikkaa, ja se on nopeampi. Hiilidioksidilaser taas on tehokkaampi ja sillä voidaan leikata paksumpia materiaaleja”, Järvinen kiteyttää.
Kun kuitulaserilla leikataan poikkileikkaukseltaan 10–130 mm:n putkia ja palkkeja, isolla hiilidioksidilaserilla voidaan leikata 40–406 mm:n pyöreää putkea ja palkkeja mittaluokassa 40 x 40 – 300 x 300 mm. Vastaavan mittaluokan koneita ei Suomesta monta löydy.
Ison koneen mahdollisuudet ovat muutenkin monipuolisemmat. Sillä voidaan leikata pidempää putkea ja materiaali pystytään käyttämään optimaalisemmin hyödyksi. Leikkaaminen voidaan ohjelmoida kolmiulotteisesti, kun pieni kone leikkaa kaksiulotteisesti putken suoraan poikki.
Konevalintaa ei suinkaan tehdä aina joko tai, Juha Järvinen kertoo: ”Meillä on paljon myös sellaisia tilauksia, että ajamme kummallakin koneella jopa samaa, molemmille koneille käyvää putkikokoa. Kun laserleikkurimme ovat samassa hallissa peräkkäin, niin yhteispeli on logistisesti helppoa.”
Putkilaserleikkaus on putkien ja putkipalkkien leikkaamisessa järkevin valinta verrattuna muihin leikkausmenetelmiin. SVL Groupista löytyvät kaikki leikkausmenetelmät, mutta niiden rooli on putkien kohdalla marginaalinen. Putkilaser on nopea, tehokas ja monipuolinen ja tuottaa siistin leikkausjäljen.
SVL Group leikkaa putkilaserilla teräsputkia ja -palkkeja. Myös alumiini käy. Omaa kuivakylmävarastoa on 1000 neliötä, joten aina ei ole tarvetta erilliselle putkimateriaalin tilaukselle.
Leikattujen kappaleiden tyypilliset jälkikäsittelyt ovat sinkous ja senkkaus. Myös pintakäsittelyitä tarjotaan tarpeen mukaan.
Paljon käyttömahdollisuuksia
Järvinen arvioi koneenrakentajien olevan SVL Groupin suurin putkilaseria hyödyntävä asiakaskunta. Mutta paljon menee kappaleita myös rakentajille ja esimerkiksi huonekalu- ja myymäläkalustevalmistajille.
”Myymälöissä ja julkisten tilojen kalusteissa kuka tahansa voi nähdä putkilaserilla leikattuja osia. Rakennus- ja konerakentajille menevät osat jäävät usein piiloon rakenteisiin”, Järvinen sanoo.
SVL Groupilla putkilaserin käyttöaste on pysynyt hyvänä vallinneesta hiljaisemmasta taloustilanteesta huolimatta. Ajoittain on ollut jopa ruuhkaa. Iso hiilidioksidiputkilaser on selvä kilpailuetutekijä.
”Isosta koneesta olisi mahdollisuuksia suunnittelullisesti ottaa vieläkin enemmän irti, esimerkiksi kohdistusjuttuja, jotka helpottavat myöhempää hitsauskokoonpanoa. Jalkautamme tästä asiakaskuntaan ja suunnittelijoille aina tilaisuuden tullen tietoa”, päättää Juha Järvinen.