SVL Group tarjoaa aihioleikkaukseen kaikki leikkausmenetelmät. Työ ei kuitenkaan ole vain leikkaamista, vaan myös leikkeiden jälkikäsittelyllä on tärkeä roolinsa. SVL Group tarjoaa jälkikäsittelyyn kaikki tarpeen mukaiset ratkaisut, joilla kappaleesta tehdään entistä valmiimpi jatkokäyttöön.
SVL Groupin yksiköistä Avemetissa, Tampereella, leikataan vahvimpia metalleja poltto- ja plasmaleikkaamalla, minkä johdosta sinne on keskittynyt yhtiöryhmän laajin jälkikäsittelyjen tarjonta. Jälkikäsittelymenetelmiä koskeviin kysymyksiin vastaa tässä artikkelissa Avemetin tuotannonsuunnittelija Timo Virtanen.
Jälkikäsittelyjen mahdollisuuksia on paljon: viisteet, poraus, kierteitys, senkkaus, upotus, särmäys, sinkous ja hionta. Pakkaaminenkin voidaan lukea jälkikäsittelyksi, koska sillä voi olla iso merkitys asiakkaalle.
Viisteet auttavat yhteensovituksessa
Vahvoihin kappaleisiin valmiiksi tulevilla viisteillä helpotetaan tulevaa hitsaus- ja kokoonpanotyötä. Käytettävästä leikkausmenetelmästä ja -koneesta riippuen viisteitä voidaan joissain tapauksissa tehdä jo kappaleita leikattaessa.
”Helpoimmillaan pienet viisteet tehdään erilaisilla mekaanisilla jyrsimillä, oikein pienet hiomalla”, kertoo Timo Virtanen. ”Jos tarvitaan oikein isoa viistettä, kuten 200 mm:n teräkseen vaikkapa 150 mm korkea 45 asteen viiste, niin se tehdään polttoleikkausryömijällä, joka seuraa levyn pintaa levyn päälle laitettua rataa pitkin ja leikkaa mennessään kolmion muotoisen siivun pois levyn reunasta.”
Rei’itys, poraus ja kierteitys pultteja varten
”Leikkeisiin tehdään jo leikkaamisen yhteydessä rei’ityksiä. Mutta sen jälkeen puhutaan porauksesta, jolla päästään parempaan tarkkuuteen, ja poraus edeltää myös aina kierteitystä. Avemetilla poraukseen käytetään 1800 x 6000 mm:n pöydällä olevaa CMA-porausportaalirobottia, joka ohjelmoidaan toimeen”, Virtanen selittää. Hänen arvionsa mukaan vastaavan tasoisia pitkälle kehittyneitä automaattilaitteita ei termiseen leikkaukseen keskittyvissä yrityksissä yleensä ole.
Samalla laitteella tehdään tarvittaessa reikään myös kierteet tulevia pulttikiinnityksiä varten. Robottiyksikköä käytetään, jos kyse on vaativammasta, enemmän jälkityöstä vaativasta työstä. Yksittäiset reiät tehdään käsi- tai pylväsporakoneella.
Avemetilla on sertifioitu EN 1090CE-merkintäoikeus EXC1-, EXC2- ja EXC3-luokkien kantaville teräsrakenteille, mikä on varsinkin rakennusteollisuudessa vaatimuksena poratuille rei’ille.

Senkkaus ja upotus takaavat tasaisen pinnan
Jos kappale vaatii, että siihen myöhemmin tuleva pultti jää korkeintaan pinnan tasolle, reikä vaatii myös senkkauksen tai upotuksen. Senkkauksessa reikään tehdään uppokantapulttia varten kartiomainen viiste. Se on lisävaihe rei’ityksen jälkeen, mutta ennen kierteitystä. Upotuksessa taas tehdään tasapohjainen upotus reiän ympärille, jolloin se soveltuu tavalliselle pultille.
Jos senkkauksia tai upotuksia on paljon tai ne ovat vaativia, nekin tehdään CMA-porausrobotilla.
”Teemme nyt esimerkiksi putkiyhdelaippojen kiinnitysreikiä putkien kokoonpanoa helpottamaan. Yleisesti ottaen näitä jälkityöstöjä tarvitaan esimerkiksi konepaja- ja kaivos- ja paperiteollisuuteen menevissä kappaleissa”, Virtanen sanoo.
Särmäys – väkivahvaa taivutusta
Särmäys on metallin taivuttamista haluttuun muotoon. Avemetin kohdalla tässä puhutaan isoimmillaan todella järeästä työstöstä. Kolmen–neljän metrin laitteita löytyy metallileikkeitä tarjoavista yrityksistä paljon, mutta Avemetin Ursviken-särmäyspuristin on Suomen markkinoilla harvinaisuus. Sen pituus on 8,4 metriä, ja siinä on voimaa 1800 tonnia.
”Kokon pituudeltaan tällä särmärillä voidaan taivuttaa 20 mm:n terästä. Puoleentoista metriin saakka voidaan taivuttaa jopa 80 mm:n terästä”, kehuu Virtanen.
Särmäys on työkalujen taidetta. Halutusta lopputuloksesta riippuen yläteräksi ja alaloveksi valitaan aina juuri oikeat välineet, jotta saavutetaan haluttu taivutus. Työkaluja löytyy laaja kirjo, ja tarpeen mukaan uusia tehdään Avemetilla myös itse.

Viimeistelyä sinkopuhalluksella tai hiomalla
Avemetilla on käytössä metallilevyjen puhdistukseen ja hiontaan kaksi vaihtoehtoista menetelmää: sinkous ja hionta. Joskus käytetään jopa molempia.
”Sinkous eli tarkemmin sinkoraepuhallus tehdään useimmiten jo ennen kuin levy tulee leikattavaksi. Käytännössä kaikki poltto- ja plasmaleikattavaksi tulevat levyt menevät singon läpi, jossa hienojakeisella voimakkaalla raepuhalluksella puhdistetaan levyn pinta kaikista epäpuhtauksista”, valaisee Virtanen.
Avemetin käyttämä sinkousyksikkö on peräti 30 metriä pitkä ja 2,5 metriä leveä rullarata. Ulkoa sisälle tulevat levyt kulkevat esilämmitysuunin läpi ennen varsinaista sinkokäsittelyä. Sinkousradalta levy siirtyy nosturilla leikkuuseen. Jos asiakkaalla on tiukat vaatimukset, kappaleelle saatetaan tehdä sinkokäsittely toistamiseen aihioleikkauksen jälkeen.
Hiontaviimeistely tehdään Lissmac-koneella. Kone poistaa kappaleesta hihnalla edetessään ensin leikkauspurseet ja sen jälkeen hioo kappaleen kiiltäväksi. Tällä tavalla viimeistelty kappale on hyvin siisti ja suoraan valmis maalaukseen.
”Sinkouksen ja hionnan jälki on aika samanlainen, riippuu asiakkaasta ja tarpeesta, kumpaa käytetään. Lissmacilla saa hieman kiiltävämmän ja tasaisemman pinnan. Sinkopuhalluksen jälkeen pinta on himmeämpi”, kuvaa Virtanen viimeistelyvaihtoehtojen eroja.
Jos määrä on pieni tai erityisen sileään lopputulokseen ei ole tarve, voidaan käyttää myös käsin tehtävää rälläkkähiontaa tai myllytystä, jossa kappaleet hioutuvat toisiaan vasten.
Tapauskohtaista räätälöintiä
Jälkikäsittelyjen kokonaisuus on aina tapauskohtaista räätälöintiä. Asiakkaan kanssa keskustellaan tarpeesta ja kappaleiden jatkokäytöstä ja sen mukaan päätetään käsittelyt. Virtanen kertoo kaikkien jälkikäsittelymenetelmien olevan hyvinkin tasaisesti käytössä. Entä tarvitaanko joskus kaikkia käsittelyitä? Virtanen kertoo esimerkin:
”Olemme tehneet parikymmentä vuotta kappaleita, jotka leikataan ensin laserilla, sitten ne menevät porakoneelle, jossa tehdään kierteet. Sen jälkeen ne ajetaan Lissmacin läpi. Tämän jälkeen kappaleet käyvät keltapassivoinnissa. Sitten niistä sinkopuhalletaan vielä toinen puoli.”
Keltapassivoinnin tai muut kemialliset jälkikäsittelyt Avemet teettää alihankintana. Niihin löytyy tarpeen mukaan kattava kumppaniverkosto.
Avemetin ja SVL Groupin jälkikäsittelymahdollisuudet ovat laajat ja kaikkea leimaa tarvelähtöisyys: kappaleiden jatkokäytön pitää olla asiakkaalle mahdollisimman helppoa.