Lämpökäsittely tehdään nyt itse

SVL Groupin Tampereen yksikköön Avemetille hankittiin huhtikuussa oma lämpökäsittelyuuni. Myyntijohtaja Timo Lehtonen kertoo, mikä on uuden uunin merkitys asiakkaille ja yhtiölle itselleen.

SVL Group valmistaa asiakkaiden tilausten mukaan metallileikkeitä. Teräslevyissä saattaa olla jo tehtaan jäljiltä jännityksiä ja niitä tulee lisää osia termisesti leikkaamalla. Jännitykset saattavat purkautua koneistettaessa, mikä näyttäytyy siten, että kappaleet eivät pysy mitoissaan. Tämä mahdollinen ongelma voidaan poistaa ennalta jännityksenpoistohehkutuksella lämpökäsittelyuunissa.

Lämpökäsittelyllä voidaan samalla vaikuttaa myös kappaleen kovuuteen, lujuuteen, sitkeyteen ja kulutuskestävyyteen. Lämpökäsittelyssä leikkauspinnan kovuus palautuu alkuperäiseen tasoon, mikä säästää koneistuksessa teräkustannuksia.

Timo Lehtosen mukaan hehkutusta vaativia leikkeitä on muutama prosentti koko tuotannosta. Tuotantomäärät ovat kuitenkin sen verran suuria, että muutama prosenttikin tarkoittaa jatkuvaa viikoittaista tarvetta.

”Aiemmin ostimme tämän työvaiheen alihankintana, ja se toi aikataulullisia haasteita”, toteaa Lehtonen. ”Oman uuden uunin myötä aikataulutus on omissa käsissä, ja lisäksi edestakaiset kuljetuskustannukset poistuivat.”

Pesällinen viikossa

Haastattelua tehtäessä muutama käsittely on ehditty tehdä ja laitteeseen ollaan tyytyväisiä. Tämänhetkinen arvio on, että uuniin saadaan kerran viikossa täyden kapasiteetin leikesatsi hehkutukseen. Kiiretilanteessa oman laitteen voi tietysti milloin vain kytkeä päälle pienempääkin leikemäärää varten.

”Keskimäärin yksi käsittely vie kaikkine vaiheineen noin vuorokauden. Laite lämpiää 70 astetta tunnissa pitolämpötilaan eli 570 asteeseen. Käsittelyaika riippuu leikkeiden kiloista ja vahvuuksista. Esimerkiksi 100 millimetrin kappaleita käsitellään nelisen tuntia”, kertoo Lehtonen.

Vastaavasti laite jäähtyy monia tunteja, ennen kuin kappaleet voidaan poistaa uunista hallitilaan jäähtymään. Laite on erittäin vahvasti eristetty, joten sen voi huoletta jättää yöksi toimeen, mikä lisää vapautta sen käyttöön.

Kapasiteettia jää ylikin

Hehkutuksen hinnoittelu perustuu lähtöhintaan ja käsiteltäviin kiloihin. Hintataso jää joka tapauksessa alemmaksi kuin aiemmin, kun leikkeet kuljetettiin lämpökäsittelyyn talon ulkopuolelle.

Kapasiteettia jää Timo Lehtosen mukaan vapaaksi siten, että Avemet tarjoaa hehkutusta mielellään myös muille kuin omille asiakkaille ja heidän leikkeilleen.

Avemetin lämpökäsittelyuuni on sähkökäyttöinen ja sen tehokkuus on 112 kW. Sisätilaltaan noin 2 x 3 metrin uuniin voi kerralla panostaa noin 5000 kiloa tavaraa hehkutukseen.